Nordiska Röster-hankkeen taiteellinen johtaja on FT Heli Aaltonen. Hänen visionaan on festivaalien ja Juttutalkoot-projektin avulla olla mukana kansainvälisessä, Suomeenkin jo rantautuneessa tarinankerronnan renesanssissa.
Celebrating Transformation! -festivaali toivottaa kaikki tervetulleiksi jakamaan monikielisen pohjoisen tarinoita!
Pohjoismaisia ääniä-hanke toteutti ensimmäisen festivaalin, Celebrating Life 2010, vuosi sitten. Nyt vuoden kuluttua on aika kuulla muutoksen, transformaation tarinoita. Kansainväliset tarinankertojavieraat tulevat kulttuuripääkaupunkivuoden kunniaksi runsaslukuisena Turkuun ja Turunmaan alueelle. Uusina pohjoisen kielinä festivaalilla ovat mukana kaksi saamikieltä, grönlanti ja islanti. Edellisen vuoden tapaan kertojat vierailevat kouluissa, kirjamessuilla, museoissa ja kirjastoissa sekä monilla muilla kohtaamisen areenoilla. Kansainvälisten vieraiden lisäksi festivaalin kertojina ovat alueen koululaiset, jotka ovat osallistuneet vuoden kestäneeseen Juttutalkoot-hankkeeseen.
Juhlimme festivaalin aikana muutosta monilla eri tarinoilla. Tule kuulemaan ja jakamaan tarinoita eri maista, eläimistä, ympäristöstä, kansoista ja kulttuureista. Rakkaustarinoita, syntytarinoita, kummitusjuttuja. Kertomuksia sankareista, unelmista, matkoista, tehtävistä ja ratkaisuista.
Ilman muutoksia ei ole elämää. Muutos on välttämättömyys. Merkityksellistä on, millaisia tarinoita muutoksesta kerrotaan. Tänä päivänä ihminen määrittää suhdetaaan muutoksiin noin 7000 erilaisella kielellä. Jokaisella kielellä on oma erityinen tapansa ymmärtää suhde ympäristöon ja kertoa siitä. Läheskään kaikilla maailman kielillä ei ole kirjakielta, vaan ne ovat suullisen käytön varassa. Karkeiden arvioiden mukaan sadan vuoden päästä jäljellä on vain 700 kieltä, joilla ihminen määrittää suhdettaan kokemuksiinsa ja ympäristömuutoksiin.
Celebrating Transformation-festivaalin yhtenä ilon aiheena on kertoa tarinoita monikielisesti. Tervetuloa kuulemaan ja kertomaan tarinoita meistä, muista ja ympäristöstämme!