Pressitiedotteet
Sikakoira Moilanen tekee syksyllä lastenlevyn näytelmämusiikista.
15.08.2009Turkulainen Viihdeorkesteri Sikakoira Moilanen on tehnyt yhteistyötä tänä keväänä Turkuun perustetun Koti-teatterin kanssa. Yhteistyön tuloksia on saanut kesän mittaan ihailla Seikkailupuistossa ja syksyllä ulos tulee lastenlevy. Levylle tulee noin tusinan verran kappaleita NallePossu ja KissaKoira –näytelmästä sekä ensi-iltaan 31.7. tulevasta Eemeli metkuilee -näytelmästä. Molemmat ovat nähtävissä Seikkailupuistossa tämän kesän ja ensi syksyn ajan. Levyllä kuultavat kappaleet on sävelletty varta vasten näihin koko perheen näytelmiin.
Eemeli metkuilee näytelmän musiikin takana seisoo Turun seudulla pitkän uran musiikin saralla tehnyt kulttuurin monitoimimies, muusikko Jura Sivonen.
Sivonen on säveltänyt kappaleet varta vasten Eemelissä esiintyville nuorille, jotka myös harjoittelevat hänen opastuksellaan. Prosessi on ollut rankka ja aikaa vievä, sillä monista kappaleista on tehty useampi versio. ”Kappaleita säveltäessään miettii toimiiko tämä ja onko se mahdollista toteuttaa”, sanoo Sivonen. Eemeli produktiossa Juralla on käytössä kerrankin ”bändi”. Koko näyttelijäkatras siis soittaa ja laulaa. Tämä on todella vaativaa näyttelijöille, joiden ei ainoastaan tarvitse osata näytellä ja laulaa, vaan myös soittaa, näytellä ja laulaa. Suomessa tätä ei tapahdu usein, vaikka onkin hyvinkin käytetty klassisissa musikaaleissa. Teatteriryhmän näyttelijät, jotka eivät juuri sillä hetkellä ole kohtauksessa mukana siirtyvät mutkattomasti orkesteriin. Orkesteri toteuttaa esityksen musiikin ja musiikkimaiseman tavanomaisilla soittimilla sekä hieman tavanomaisesta poikkeavilla instrumenteilla, kuten polkupyörän pyörällä.
Jura Sivonen ei halua perfektionistina ja kaiken täysillä tekevänä tinkiä tasosta tai omasta tyylistään. Produktion edetessä nuoret ovat kehittyneet musiikillisesti valtavasti. ”Ja kyllä vanhakin näyttää oppivan”, toteaa Jura ja nauraa päälle. Viihdeorkesteri Sikakoira Moilasen ja Koti-teatterin välisen yhteistyön kantavana ajatuksena on korkealuokkaisen lasten ja nuorten teatterin tekeminen niin musiikin kuin teatterin keinoin. Tavoitteena on myös tarjota nuorille alan innokkaille harrastajille mahdollisuus kehittää omia taitojaan parhaassa mahdollisessa ympäristössä sekä hämärtää rajoja musiikin ja teatterin väliltä. Hanke on onnistunut saamaan paljon positiivista huomiota ja konkreettista tukea jopa yliopistomaailmasta. Viihdeorkesteri Sikakoira Moilasen lastenlevy tulee myyntiin valmistuttuaan ja on saatavilla Koti-teatterin esitysten yhteydessä Seikkailupuistosta.




